Yksi Jiiri Rakennuttajien suurimmista hankkeista tuli päätökseen, kun Hotel Vallonian laajennus valmistui. Uusien hotellihuoneiden ja kokoustilojen lisäksi hotellin yhteyteen nousi Mustasaaren uimahalli.
Mustasaarelaisten odotus palkittiin, kun kauan toivottu kunnan uimahalli valmistui kesäkuussa 2024 osana Hotel Vallonian laajennusurakkaa. Urakan yhteydessä hotelliin rakennettiin myös uusia hotellihuoneita sekä erikokoisia kokoustiloja.
Jiiri Rakennuttajien Juha Keskinen vastasi tässä syyskuussa 2022 alkaneessa hankkeessa rakennustöiden valvonnasta sekä työturvallisuuden ja kosteudenhallinnan koordinaattoritehtävistä.
– Tämä oli Jiirin historian suurimpia hankkeita niin ajallisesti kuin budjetillisestikin, hän kertoo.
Hankkeessa oli mukana useita eri urakoitsijoita. Projektipäällikkönä toimi rakennusalan tunnettu vaikuttaja Keijo Ullakko.
– Kiitän Jiirin puolesta kaikkia hankkeeseen osallistuneita hyvästä yhteistyöstä. Uimahallin rakentaminen on ollut pitkäaikainen tavoite Mustasaaressa, ja yrittäjäneuvos Lars Gästgivarsilla sekä Hotel Vallonian johtaja Susanne Gästgivars-Leppäaholla oli sen toteuttamisessa tärkeä rooli, Keskinen sanoo.
Pinta-alaltaan uusi laajennusosa on yhteensä 3 400 neliötä. Mustasaaren kunnan omistaman uimahallin puolella vierailevat pääsevät muun muassa treenaamaan neljällä radalla 25 metriä pitkässä altaassa, laskemaan vesiliukumäessä sekä rentoutumaan terapia- ja porealtaissa.
– Tavallisesta poiketen altaat ovat teräsaltaita eivätkä laatoitettuja. Näin rakennusaika lyheni ja samalla altaista pyrittiin tekemään entistä vedenpitävämpiä, Keskinen kertoo.
Hotellin ensimmäisen kerroksen yhteyteen rakennetun uimahallin lisäksi laajennusosan toiseen kerrokseen tehtiin 21 uutta hotellihuonetta, jotka moderneista teknisistä ratkaisuistaan huolimatta mukailevat vanhempien huoneiden tyyliä ja pintaratkaisuja.
Laajennusosan kolmannesta kerroksesta löytyy yhdeksän kokoustilaa, joista osa on helposti muunneltavissa siirtoseinien avulla. Tiloihin mahtuu sekä suuria että pieniä ryhmiä.
Lisätietoja hankkeesta antaa
Juha Keskinen, juha.keskinen@jiirirakennuttajat.fi, 040 731 7012
___________________
Jiiri Rakennuttajat Oy on vuonna 2021 perustettu vaasalainen yritys. Luomme yrityksille, julkisyhteisöille, kiinteistösijoittajille, taloyhtiöille, isännöitsijöille ja rakennusliikkeille edellytyksiä kasvattaa liikevaihtoaan ja kannattavuuttaan varmistamalla rakennus- sekä korjaushankkeiden suunnitelmallisen etenemisen ja tavoitteiden toteutumisen.